tiistai 20. helmikuuta 2018

Kevättä ilmassa--- merenrannalla!


Uimaranta on täynnä eri ikäisiä ihmisiä, perhekuntia ja myös nuorisoryhmiä.

Kevät tosiaan tuntuu alkaneen viime torstaina ja koska uuden vuoden takia useimmilla on vapaata, ihmiset kerääntyvät tänne merenrannalle seurustelemaan.Joitakin surffareitakin on meressä, tosin enemmän vedessä kuin laudan päällä, taitavat olla aloittelijoita..


Vedessä kyllä pystyisi jo Suomi- neitokin lämpötilan puolesta uimaan, mutta on jo myöhä iltapäivä, tuulee ja ei ole uimapukukaan mukana. Tarkoitus olikin tällä kertaa löytää minulle neuvottu uimaranta Tainanin kaupungin keskustan läheltä pikku saarelta, johon vie silta ydinkeskustasta. Paikka on nimeltään Yuguangdao, dao on luultavasti saari, muista sanoista ei tietoa koska tuo nimi oli Google Mapsissa ilman merkkejä, joten merkitystä voi vain arvailla.

Ranta on hienohiekkaista vaaleaa hiekkaa, mutta täällä ei näytä olevan mitään palveluja, ei vaatteidenvaihtomahdollisuutta, ei vessoja..

Kiinalaiset itse kun eivät hirveästi aurinkoa ota ja uiskentele meressä. Täältä on todella vaikea löytää aurinkovoidetta jonka kerroin olisi alle 30. 50 kertoimilla löytyy ja kaikenmaailman ihoa vaalentavia voiteita! Täällä kun naisen kauneusihanne on edelleen valkoinen iho. Kun tulin syksyllä tänne kalmankalpeana Suomen auringottoman kesän jälkeen, ihmiset ihailivat valkoista ihoani..

Täällä tosin ei hirveästi pääse, saastepilvien takia ilmeisesti, UV- säteilyä läpi koska ei rusketu kunnolla, vaikka olisi päivät ulkona. Thaimaassa rusketuin kolmessa päivässä sen mitä täällä en ole ruskettunut edes neljässä kuukaudessa!

Ranta kuulemma on yleensä talvellakin käytössä, mutta sitä käyttävät ulkomaalaiset, paitsi näin uutena vuotena rannalla kaikki näyttävät olevan kiinalaisia.

Paitsi minä ja yksi ulkomaalaisen näköinen mies, jolla näyttää olevan kiinalainen tyttöystävä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ba bai Taiwan, ba bai.

Niin se vaan on; reilu 5kk meni kuin siiwillä ja paluu Suomeen odottaa tai ei edes odota, vaan olen jo lentokentällä.. On vielä paljon ai...